Kuukausi: joulukuu 2020

Mistä tuntee hyvän johtajan? Myötätunnosta!

Erilaisissa vaaleissa ja valintatilanteissa punnitaan, kuka ja millainen meidän mielestämme on hyvä johtaja. Johtajuuteen liitetään meidänkin kulttuurissamme piirteitä, kuten kokeneisuus, voimakkuus ja esillä olemisen halu tai itsevarmuus. Tässä saattaa olla se syy, miksi sekä yhteiskunnan että yritysmaailman johtajissa valtaväestöön kuuluvat, vähintään keski-ikäiset miehet ovat yliedustettuina.

Hyvän johtajan tunnistaa kuitenkin ennen muuta myötätunnosta.

Hyvän johtajan tunnistaa kuitenkin ennen muuta myötätunnosta.

Tutkimuksesta tiedetään, että myötätunto on kaikkein ratkaisevin piirre, kun alaiset pääsevät kertomaan, kuka heidän mielestään on johtajista kaikkein tehokkain. Myötätunto nousi esiin myös niissä johtajissa, joita vanhemmat ihmiset mainitsivat tutkimushaastetteluissani omiksi viisausesikuvikseen. Haastatellut nostivat esille muun muassa Nelson Mandelan, joka voimankäytön ja väkivallan sijaan puhui radikaalisti armollisuuden, myötätunnon ja sillanrakennuksen puolesta.

Myötätunto ei todellakaan ole merkki heikkoudesta. Se on osoitus ymmärryksestä ja joustavuudesta, sekä itseä että muita kohtaan. Ja juuri nämä taidot ovat keskeisiä niin muiden johtamisessa kuin oman työnkin johtamisessa.

Myötätunnon voima johtamisessa on mullistava. Sen avulla saamme tarkempaa tietoa maailmasta ja johtamastamme organisaatiosta – mietihän vaikka, millaiselle johtajalle itse juttelisit heti, jos työyhteisössä joku ei ole niin kuin pitäisi. Myötätunto auttaa meitä johtamaan vaikeitakin päätöksiä ja tekemään oikeudenmukaisimpia ratkaisuja, kun pystymme ottamaan asioissa kaikkien osapuolten näkökulmat huomioon.

Myötätunnon avulla saamme motivoiduksi itseämme ja muita kannustavalla ja terveellä tavalla, emme pelon ja pakon avulla. Myötätunnon värittämässä ilmapiirissä olemme innovatiivisempia ja uskallamme heittää ilmoille omia ideoitamme. Myötätunto auttaa myös selviämään kriiseistä ja iloitsemaan yhteisistä saavutuksista.

Kun valitset johtajaa, valitse siis myötätuntoisin! Ja muista johtaa omaa työtäsi myötätunnolla!

Tämä blogiteksti on aikaisemmin ilmestynyt kouluttaja ja sovittelija Sanna Leinon kanssa pitämässäni Mielen liikkeitä -blogissa